Pepe Willberg

Pepe Willberg
Islanders, Jormas, Paradise ovat legendaarisia suomalaisbändejä, joiden kantavia voimia Pepe Willberg on ollut. Alkuunhan Pepe oli nimenomaan kitaristi ja muusikko. Ensimmäisen kitaransa hän sai 13-vuotiaana ja innostui Shadowsien kaltaisista rautalankabändeistä. Beatlesien myötä myös rautalankabändien piti alkaa laulamaan ja niin tehtiin Pepestäkin puoliväkisin laulaja. Jormasien ja Paradisen myötä Pepen laulajan taidot herättivät entistä suurempaa huomiota. Vaikka hän itse halusi ennen kaikkea olla bändin jäsen, julkaistiin hänen ensimmäiset soololevynsä jo 60-luvulla. Monet Jormasienkin suurimmista hiteistä, kuten Saat miehen kyyneliin ja Rööperiin mielletäänkin tänä päivänä nimenomaan Pepen omiksi hiteiksi.