|
Kaikki juoksujalkaa
Maratonin EM-kultamitalisti, kaksi
jalkapallojoukkuetta Suomen pääsarjoissa ja lukuisia kansallisella
ja kansainvälisellä tasolla menestyneitä eri lajien urheilijoita.
Ahvenanmaalaiset ovat tosiaankin liikunnallista ja urheilullista
kansaa, mikä heijastuu myös korkealaatuisten liikuntapaikkojen
määrässä. Niissä monet orastavat urheilutähdet kuluttavat
tuntikausia harjoituksissa hikoillen.
Iltapäivisin jalkapallokentän ruoho kuluu
nappulakenkien alla ja iltaisin areenan valtaavat maalinnälkäiset
liigapelaajat. Pienessä yhteisössä matka suuren ja pienen välillä ei
koskaan ole pitkä, oli kyse sitten urheilun, politiikan, taiteen,
kulttuurin tai muiden alojen huipuista. Koska kaikki on lähellä,
Ahvenanmaa on yhtä aikaa mielenkiintoinen ja yksinkertainen paikka
järjestää harjoitusleiri, turnaus, osakilpailu tai muu
urheilutapahtuma.
Ahvenanmaalla sijaitsee useita
ratsastustalleja, kaksi uutuuttaan kiiltelevää uimahallia, useita
korkealaatuisia sisäurheiluhalleja, huolella kunnossapidettyjä
ulkourheilupaikkoja, golfratoja, palloiluhalleja, kamppailulajien
saleja, keilaratoja, suunnistusratoja – ja luonnollisesti majoitusta
niin pienille joukkueille kuin suurillekin seuroille. Mikä teille
sopii parhaiten? |
Urheilu 2011/PDF
» |