|
Seuraavat ruoat ovat huhtikuussa
järjestetyn Amorellan keittiöhenkilökunnan sisäisen kilpailun
voittajat. Tiina Hankalahti voitti Carpacciollaan alkuruoka-luokan ja
jälkiruoka-luokan voitti Merja Maksimainen suklaakakullaan.
Kummatkin toimivat Amorellalla
pääkylmäkköinä.
|
Vasikanlihacarpaccio
mango-avokadosalaatin kera
4 hengelle
|
|
200 g vasikanfileetä tai -selkää,
pakastettuna
4 kaltattua tomaattia kuutioina
1 kypsä avokado
1 mango
1 salottisipuli, silputtuna
2 rkl vesikrassia
3 rkl persiljaa, silputtuna
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
suolaa & pippuria
parmesaanijuustoa
|
|
Kuutioi mango ja avokado, sekoita ne sipulin, mausteyrttien ja
tomaatin kanssa. Sekoita keskenään oliiviöljy ja valkoviinietikka,
lisää suolaa ja pippuria. Viipaloi puolijäinen vasikanliha koneella
ohuiksi viipaleiksi.
Tiputa lautaselle hiukan oliiviöljyä, asettele lautaselle
vasikanlihaviipaleet ja niiden päälle salaatti. Kaada päälle
hiukan kastiketta ja raasta vielä tuoretta parmesaanijuustoa.
Ripauttele hiukan oliiviöljyä, muutama kierros pippurimyllystä ja
ripaus gourmetsuolaa. |
Valhrona-suklaakakku ja Baileys-jäätelö
|
|
Pohja 1.
3 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
1 rkl kaakaojauhetta (Valhrona)
100 g voita
½ dl kylmää vettä |
|
|
Sekoita jauhot, sokeri ja kaakaojauhe
sekä hiero joukkoon voi, lisää kylmä vesi ja sekoita taikina
tasaiseksi. Painele taikina voideltuun kakkuvuokaan, pane vuoka
kylmään.
Pohja 2.
170 g tummaa suklaata, Gran Cru Manjari
100 g voita
3 muna
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Sulata suklaa ja voi. Vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi
ja sekoita joukkoon suklaa-voiseos.
Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista uunissa 180 asteen lämmössä
noin 30 min.
Täyte:
1 dl vispikermaa
20 g voita
100 g valkosuklaata, Valhrona Ivorie
1 liivatelehti
Sulata suklaa kermaan, lisää voi ja liuotettu liivatelehti.
Jäähdytä. Kaada täyte
jäähtyneen kakun päälle ja pane kylmään.
Kuorrute:
3 munanvalkuaista
1 rkl sokeria
240 g tummaa suklaata, Gran Cru Manjari
3 dl vispikermaa
3 rkl kaakaolikööriä
Sulata suklaa vesihauteessa. Vatkaa kerma kevyesti, vatkaa
munanvalkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita valkuaisvaahto
sulatettuun suklaaseen. Sekoita likööri kermaan ja lisää
valkuaisvaahto.
Kaada kuorrute kakulle ja pane kylmään seuraavaan päivään
asti.
Jäätelö:
300 g sokeria
8 dl vispikermaa
8 dl maitoa
100 g sokeria
12 munankeltuaista
200 g glukoosia
3 dl Baileys kermalikööriä
Sulata 300 g sokeria paksupohjaisessa kattilassa kunnes väri on
pähkinänruskea, lisää maito ja kerma ja kiehauta, lisää
likööri ja glukoosi.
Vatkaa munankeltuaiset ja 100 g sokeria vaahdoksi ja lisää
keitokseen. Kuumenna 85-asteiseksi. Jäähdytä ja valmista
jäätelökoneessa.
|