Itämeri on meille sydämenasia – Suomi 100

Itämeri on ollut ja tulee olemaan Suomelle tärkeä niin liikennöintireittinä kuin vapaa-ajan virkistyksen tarjoajana. Lisäksi Turun ja Ahvenanmaan saaristo ovat Suomelle tärkeitä matkailuvaltteja. Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi haluammekin kerätä varoja Itämeren suojeluun ja tutkimukseen.

Viking Linen laivat seilaavat herkässä meriympäristössä. Siksi Itämeren ja saaristoluonnon vaaliminen on ollut meille sydämenasia jo vuosikymmenten ajan. Varsinainen ympäristötyö sai alkunsa 1980-luvulla, kun laivasto uudistui ja kasvoi.

Varainkeruun lisäksi haluamme juhlavuoden aikana kertoa mittavista ponnisteluistamme Itämeren eteen ja kannustaa esimerkillämme mukaan muita Itämerellä ja sen lähiympäristössä toimivia suomalaisia tahoja – yhdessä voimme saada enemmän aikaan.

50 000 euroa merentutkimukseen 

Suomi 100 -juhlavuoden aikana kerätään 50 000 euroa, jotka lahjoitetaan Helsingin yliopistolle kuuluvalle Tvärminnen eläintieteelliselle asemalle. Asema on keskittynyt merentutkimukseen kulmanaan monimuotoisuus ja ekosysteemin toiminta sekä ihmistoiminnan vaikutusten tutkiminen.

Pitkäjänteistä työtä ympäristön hyväksi 

Vuosikymmenten aikana olemme kiinnittäneet huomiota mm. polttoaineenkulutukseen, jätevesien käsittelyyn, kierrätykseen ja päästöihin. Pitkäjänteisellä ja aktiivisella toiminnalla olemme kehittäneet ympäristötyötämme niin, että tänä päivänä teemme enemmän kuin mitä kansainväliset sopimukset ja kansallinen lainsäädäntö edellyttävät. Tärkeä osa ympäristötyötämme on yhteistyö Itämeren suojeluun keskittyvien ympäristöjärjestöjen kanssa.