SANNI

SANNI
Laulaja ja lauluntekijä SANNI tempaisee mukaansa modernilla biitillä. Jo 13-vuotiaasta asti eri bändeissä laulanut ja kitaraa soittanut SANNI säveltää ja sanoittaa itse kappaleensa. Helsingissä asuva pop-artisti kirjoittaa rehellisen pohdiskelevia ja urbaaneja tekstejä ulkomaailman ilmiöitä huvittuneesti tarkkailevan nuoren naisen perspektiivistä. Prinsessoja ja astronautteja video oli yksi kotimaisista Youtube-tapauksista kesällä 2013. Video on kerännyt jo lähes 3,5 miljoonaa katselukertaa (helmikuu 2015), ja yhteensä SANNIn videot (PJA, Jos mä oon oikee ja Me ei olla enää me) on saaneet lähes 9 miljoonaa katselukertaa Youtubessa. SANNIn debyyttialbumia ?Sotke mut? (2013) on myyty platinaa ja keikkasuosio on ollut huimaa. Odotettu toinen albumi ?Lelu? julkaistiin huhtikuussa 2015, ja sen ensimmäinen single ?2080-luvulla? oli koko kevään soitetuin kappale radiokanavilla (Airplay Chart).