Ympäristöpalkinto jälleen Viking Linelle
Kaj Jansson sai Sjöfartsforumin ympäristödiplomin 2002
Viking Linen tekninen johtaja Kaj Jansson sai 26. syyskuuta
Göteborgissa Sjöfartsforumin ympäristödiplomin 2002. Hän sai palkinnon
työstään typen oksidien vähentämiseksi laivaliikenteessä. Perustelut
olivat seuraavat: "Kaj Jansson huomasi jo varhaisessa vaiheessa
HAM-tekniikan mahdollisuudet ja ryhtyi soveltamaan tekniikkaa merenkulkuun. Hän
teki määrätietoista työtä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Sovellus on
herättänyt suurta kansainvälistä kiinnostusta ja tulevaisuus näyttää
lupaavalta."
Laivaliikenne on energiaa säästävä kuljetustapa. Tavaran
ja matkustajien kuljettaminen meritse rasittaa luontoa varsin vähän, mutta
merenkulkua voidaan tietenkin kehittää entistä
ympäristöystävällisemmäksi. Muut kuljetusmuodot ovat tehokkaammin
alentaneet typpioksidipäästöjä (NOx), joita syntyy polttoaineen
palamisprosessissa ja jotka aiheuttavat rehevöitymistä ja happamoitumista.
Kaj Janssonin aloitteesta käynnistettiin jo 1997 yhteistyö
aivan uuden typenpuhdistustekniikan kehittämiseksi meriliikenteeseen. Tästä
tekniikasta käytetään nimitystä HAM (Humid Air Motor). Menetelmä
ehkäisee typen oksidien syntymisen jo dieselmoottorissa. Moottorin
jäähdytysveden lämpöä käytetään meriveden höyrystämiseen, ja se
puolestaan kosteuttaa palamisilman. Tämän ansiosta palaminen on tasaisempaa ja
lämpötila pysyy alhaisena. HAM-tekniikka vähentää typen oksideja melkein
yhtä paljon kuin katalysaattori, 70–85 %, eikä prosessiin tarvita
kemikaaleja, paitsi 3 kiloa kalkinpoistoainetta per vuorokausi. "Sen
lisäksi, että menetelmä vähentää haitallisia päästöjä huomattavasti,
myös moottori pysyy puhtaampana, huoltovälit pitenevät ja voiteluöljyä
sekä polttoainetta kuluu vähemmän", Kaj Jansson kertoo.
Mariella oli maailman ensimmäinen suuri alus, jonka kaikkiin
moottoreihin asennettiin HAM-tekniikka vuonna 2001 (v 1999 päämoottoriin 1, v
2001 päämoottoreihin 2,3 ja 4). Vuonna 2000 Viking Line sai kansainvälisen
Sea Trade Awards –palkinnon panostuksestaan HAM-menetelmään, ja Kaj Jansson
on saanut aikaisemmin myös Itämerisäätiön ympäristöpalkinnon.
Lisätietoja:
Kaj Jansson, johtaja, tekninen sektori, Viking Line Abp, puh: 018-27000
Johanna Boijer-Svahnström, tiedotuspäällikkö, puh:018-26267
|