Viking ADCC täydellä vauhdilla eteenpäin!
Viking Line on kevään aikana saanut päätökseen Maarianhamina
– Kapellskär reitille tulevan uuden laivan suunnittelutyöt. Espanjassa,
Astilleros de Sevilla telakalla rakennettavan laivan kaikki rakentamiseen
liittyvät sopimusasiakirjat ovat 19. kesäkuuta 2007 lopullisesti hyväksytty.
Suunnittelutyö on suurilta osin perustunut ideakilpailuun joka järjestettiin
keväällä, ja jonka tuloksena yhtiö sai yli 3800 ideaa yli 500 osanottajalta!
Uusi alus joka täyttää reitin erikoisvaatimukset
Kapellskärin ja Maarianhaminan väliseen liikenteeseen
rakennettava Viking ADCC (All seasons Day Cruising and Commuting) on Viking
Linen ensimmäinen uudisrakennus tälle reitille. Tämä erittäin
ympäristöystävällinen alus toimitetaan vuonna 2009, ja kauppasumma on noin 60
miljoonaa euroa. Viking ADCC ottaa 1.500 matkustajaa ja 320 henkilöautoa.
Rakennusprojektia on edeltänyt useiden vuosien suunnittelu- ja valmistelutyö,
jonka päämääränä on alus, joka parhaalla mahdollisella tavalla puhuttelee
Ahvenanmaalle matkustavia asiakkaita.
Työn lähtökohtana ovat olleet asiakkaiden tarpeet ja
toivomukset sekä Viking Linen kokemukset m/s Ålandsfärjanin liikennöinnistä.
Myös yleisölle talvella järjestetty ideakilpailu, suoran asiakaspalautteen
saamiseksi on ollut korvaamaton apu suunnitteluprosessissa. Ehdotuksia saatiin
yli 3800 yli 500 vastaajilta, ja monia ideoita on otettu käyttöön Viking ADCC:n
yksityiskohtien suunnittelussa.
Projekti täydessä vauhdissa
Projektityö espanjalaisella telakalla on jo käynnissä.
Sevillassa sijaitsevalla telakalla on laaja kokemus vastaavanlaisten
alustyyppien rakentamisesta. Telakan omat asiantuntijat ja konsultit ovat jo
pitemmän aikaa työskennelleet projektin parissa mm. tarvittavia varusteita
hankkimalla.
Solakka runko ja vauhdikas meren ylitys
”Ensimmäinen mallikokeilu optimaalisen rungon muotoilun
kehittämiseksi tehdään lähiaikoina. Muotoilussa pyritään alhaiseen veden
vastukseen ja hyviin meriominaisuuksiin. Samalla varmistuu aluksen matka- ja
huippunopeus”, kertoo projektipäällikkö Kaj Jansson. Solakka ja tehokas
runko mahdollistaa 22 solmun kulkunopeuden, jolla aallonmuodostus jää vähäiseksi
ja polttoaineen kulutus kohtuulliseksi. Kahden tunnin matka-aika tarjoaa myös
vetovoimaisen aikatauluvaihtoehdon ympäri vuoden. Tärkeimmät ja pisimmän
toimitusajan vaativat komponentit kuten päämoottorit, apumoottorit, potkurit ja
vaihteet ovat jo tilattu. Nämä osat toimittaa Wärtsilä, jolla on laaja kokemus
alalta. Kaikki koneet ovat varustettu katalysaattoreilla haitallisten
ympäristövaikutusten minimoimiseksi.
Laivan yleisten tilojen suunnittelun Viking Line on antanut
tehtäväksi kansainvälisesti tunnetulle arkkitehtitoimisto Tillberg Designille;
toimisto on suunnitellut Viking Linen alusten sisustuksia 1960-luvulta lähtien
ja työskentelee nyt Viking Linen rakenteilla olevaan uuden Viking XPRS –aluksen
parissa, jonka toimitus tapahtuu tammikuussa 2008.
Tekniset tiedot:
Pituus 133 metriä
Leveys 22 metriä
Koneteho 20 000 kw
Matkanopeus 22 solmua
Jääluokka 1A
Bruttorekisteritonnit 15 600
Lisätietoja:
TJ Nils-Erik Eklund, Viking Line Abp, puh: +358 18 27000
|