VIKING LINE MUKAUTUU UUSIIN MERENKULUN TOIMINTAEDELLYTYKSIIN
EU:SSA
Viking Line Abp:n M/S Cinderella aloittaa risteilyliikenteen
1.9.2003 Tukholman ja Maarianhaminan välillä. Reittimuutos on varustamon
toimenpide koventuneeseen kilpailuun Tallinnan liikenteessä Viron tai muun
ulkomaisen lipun alla liikennöiviä aluksia vastaan ottaen huomioon Euroopan
Unionin laajentumisen mukanaan tuoman liikenteen rakenteellisen muutoksen kun
verovapaa myynti loppuu aluksen nykyisellä toiminta-alueella.
Cinderellan risteilyjen päämarkkina-alue tulee olemaan Ruotsi
ja alus joutuu kilpailemaan Ruotsin lipun alla purjehtivien alusten kanssa sekä
myös sellaisten alusten kanssa, jotka purjehtivat vielä edullisemman maan lipun,
kuten esimerkiksi Viron lipun alla.
Yhä useampi alus purjehtii Ruotsin lipun alla.
Pääkilpailijat operoivat Tukholmasta suurimmaksi osaksi Ruotsin tai Viron lipun
alla kuten esim. suurin osa Silja Line-konsernin aluksista ja Tallinkin alukset.
Vuonna 2002 Ruotsiin rekisteröitiin suomalaisessa omistuksessa olevat alukset
M/S Silja Opera ja M/S Casino Express. Julkisuudessa olleista tiedoista
päätellen myös Birka Line suunnittelee rekisteröivänsä uuden aluksensa Ruotsiin.
Lisäksi Tallinkin M/S Romantikan rakenteilla oleva sisaralus tulee aloittamaan
risteilyliikenteen Tukholmaan Viron lipun alla. Vertailun vuoksi on todettava,
että henkilöstökustannukset Viron lipun alla purjehtivissa aluksissa ovat noin
70 % alhaisemmat kuin Suomen lipun alla purjehtivissa aluksissa.
Ruotsi seuraa EU:n suuntaviivoja.
Ruotsi on ottanut täysimääräisesti käyttöön EU:n suuntaviivojen mahdollistaman
tuen merenkululle ja siitä johtuen Ruotsin lipun alla purjehtivien laivojen
henkilöstökustannukset ovat keskimääräisesti 30 % pienemmät kuin vastaavat
kustannukset Suomen lipun alla purjehtivissa laivoissa. Nämä Ruotsin valtion
toimenpiteet osoittavat pitkälle tähtäävää pyrkimystä pitää merenkulku Ruotsin
lipun alla.
Cinderellan siirto ruotsalaiseen rekisteriin.
Luodakseen Cinderellalle tasavertaisemman kilpailuaseman ja saadakseen pohjaa
koko varustamon kehittymiselle, Viking Line Abp on pakotettu rekisteröimään M/S
Cinderella Ruotsiin ja on siksi tänään kutsunut henkilökunnan edustajat
yt-neuvotteluihin. Viking Line tulee tekemään kaiken voitavansa suunniteltujen
toimenpiteiden mahdollisten negatiivisten seurausten minimoimiseksi.
Merkittävää on, että työpaikat Ruotsin lipun alla
purjehtivalla aluksella ovat tulevaisuudessa varmemmalla pohjalla kuin Suomen
lipun alla purjehtivalla aluksella Ruotsin merenkulkupolitiikan ansiosta. Lipun
vaihto koskee noin 340 henkilöä.
Suunnitelmien mukaan Ruotsin lipun alla kulkevan aluksen
toimintaa tulee hoitamaan Viking Linen ruotsalainen tytäryhtiö Viking Rederi AB,
joka tulee myös toimimaan työnantajana ja rekrytoimaan vastaavan määrän
työntekijöitä.
Maarianhaminassa 13. tammikuuta 2003
Viking Line Abp
Nils-Erik Eklund
Toimitusjohtaja
|