VIKING LINE VAHVISTAA HALLITUSTAAN
Corporate Governance suositus, jonka
tarkoitus on antaa osakkeenomistajille ja muille osakkaille selvempi kuva miten
yhtiötä johdetaan ja hoidetaan, edellyttää että vähintään kaksi hallituksen
jäsentä on riippumattomia yhtiöstä tai osakkeenomistajasta, joka omistaa
vähintään 10% yhtiön osakkeista. Viking Linen hallitus on kuluneen vuoden aikana
valmistellut asiaa ja ehdottaa tulevalle yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten
lukumäärän lisäämistä kahdella henkilöllä.
Tässä yhteydessä yhtiön istuva hallitus on
toiminut nimitysvaliokuntana, tehtävänään jättää esitys 8. helmikuuta 2006
yhtiökokoukselle päätettäväksi uusien hallitusjäsenten valinta.
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että
puheenjohtaja Ben Lundqvist, Carita Blomsterlund, Nils-Erik Eklund, Erik
Grönberg ja Dick Lundqvist sekä vastaavat henkilökohtaiset varajäsenet Stefan
Lundqvist, Airi Sundman, Marie-Louise Sviberg, Trygve Eriksson ja Gunilla
Lundqvist valitaan uudelleen siihen asti kun yhtiöjärjestyksen 4 §:n muutos on
merkitty kaupparekisteriin.
Siitä alkaen kun yhtiöjärjestyksen muutos on
merkitty kaupparekisteriin, ehdotetaan hallitukselle seuraavaa kokoonpanoa:
puheenjohtaja Ben Lundqvist, Carita Blomsterlund, Nils-Erik Eklund, Erik
Grönberg, Agneta Karlsson, Dick Lundqvist ja Lars G Nordström sekä varajäseniksi
Trygve Eriksson, Stefan Lundqvist ja Airi Sundman.
Uudet jäsenet
Taloustieteiden tohtori Agneta Karlssonilla on laaja
kokemus hallitustyöstä, niin ulkomailla kuin Ahvenanmaalla, missä hän nykyään
asuu. Ahvenanmaalaisia luottamustehtäviä ovat mm. hallitusjäsenyys
Ålandsbankenissa. Agneta Karlsson on myös toiminut strategian, johtamistaidon ja
organisaatiokehityksen neuvonantajana, konsulttina ja luennoitsijana lukuisille
suurille ja merkittäville pohjoismaisille yhtiöille. Agneta Karlsson on pitkän
akateemisen uransa aikana toiminut mm. yritystalouden avustavana professorina
Lundin yliopistossa, Kööpenhaminan Kauppakorkeakoulussa sekä Norwegian School of
Managaement, BI:ssä. Lisäksi hän on ollut arvostetun ruotsalaisen MiL
instituutin Senior Associate.
Lars G. Nordström, yksi Euroopan kokeneimpia
pankkimiehiä, on Pohjoismaiden suurimman pankin, Nordean, toimitusjohtaja ja
konsernin johtaja vuodesta 2002. Vuosina 1970-1993 hän toimi eri johtotehtävissä
SEB -pankissa, mm. varatoimitusjohtajana. Vuodesta 1993 hänellä on ollut eri
johtotehtäviä Nordeassa ja Nordbankenissa. Lars G Nordström on
Suomalais-ruotsalaisen kauppakamarin puheenjohtaja sekä Tukholman Kuninkaallisen
Oopperan hallituksen puheenjohtaja. Hän on myös New Yorkin
ruotsalais-amerikkalaisen kauppakamarin hallituksen jäsen sekä Suomen konsuli
Uppsalassa.
Lisätietoja:
TJ Nils-Erik Eklund
Viking Line Abp
Puh: + 358– (0) 18 - 27000
|