LEHDISTÖTIEDOTE
Viking Line Abp, Kansainvälinen kuljetustyöntekijöiden liitto ITF ja Suomen
Merimies- Unioni ry (SMU) ovat tänään sopineet kiistansa, joka koski ITF:n
ja SMU:n oikeutta ryhtyä työtaistelutoimiin ja/tai kehottaa muita ryhtymään
työtaistelutoimiin estääkseen m/s Rosella –nimisen aluksen liputtamisen
Suomesta Viron tai jonkin muun Euroopan Unionin jäsenvaltion lipun alle ja
estääkseen Viking Linea neuvottelemasta miehistön työ- ja palkkaehdoista
muiden kuin SMU:n kanssa. Nämä seikat johtivat oikeudelliseen prosessiin,
ensin suomalaisissa tuomioistuimissa ja myöhemmin Lontoossa sekä Euroopan
Yhteisöjen tuomioistuimessa Luxemburgissa, jossa Viking Line vaati kantansa
vahvistamista ja turvaamistoimenpidettä ITF:ää ja SMU:ia vastaan sekä
vahingonkorvauksia niiltä.
Sopimuksen mukaisesti kaikki kiistaa koskevat oikeudelliset toimenpiteet
keskeytetään.
Tähän luottamukselliseen sopimukseen liittyvät toimenpiteet eivät vaikuta
kielteisesti Viking Linen Abp:n tulokseen eikä niillä ole olennaista
vaikutusta Viking Line Abp:n osakkeen arvoon.
Maarianhamina 3. maaliskuuta 2008
Viking
Line Abp
Nils-Erik Eklund
Toimitusjohtaja
|