Viking Linen laivoilla voit tuntea olosi turvalliseksi.
Kannamme vastuumme sekä matkustajien että henkilökunnan turvallisuudesta
ja teemme kaikkemme, jotta itse kunkin matka olisi mahdollisimman turvallinen ja
miellyttävä. Vaikka vaatimukset ja toiveet matkan suhteen ovat erilaisia, on
jokaisen voitava nauttia matkastaan kaikessa rauhassa ilman huolta
turvallisuudesta.
Aluksillamme on nykyaikainen tekniikka ja laitteistot, jotka täyttävät
alan viimeisimmät vaatimukset. Henkilökuntamme osaa toimia mahdollisissa
hätätapauksissa, joiden varalta harjoitellaan säännöllisesti.
Turvallisuuden lisäksi Viking Line kantaa vastuunsa myös ympäristöstä.
Noudatamme ympäristötyössämme ISO 14001 -standardin mukaisen
ympäristöjohtamisjärjestelmän toiminnallemme asettamia vaatimuksia.
Tarkoituksenamme on jatkuvasti parantaa ympäristöön kohdistuvia toimia ja
julkaista raportteja kehityksestä.
Informaatiosymboli osoittaa sinulle laivalla paikan, josta saat vastauksen
mieltäsi mahdollisesti askarruttaviin turvallisuuskysymyksiin.
Viihtyisää merimatkaa!
Tietoa ja nykyaikaista tekniikkaa
Turvallisuutesi kannalta tärkein tekijä on hyvä merimiestaitomme, johon
sisältyy meren kunnioittaminen, huolehtiminen sinun ja kanssamatkustajiesi
hyvinvoinnista sekä tieto miehistön, laivojen ja laitteiden varmasta toiminnasta.
Alustemme tekniikka on nykyaikaista ja ensiluokkaista. Myös vanhempien
alustemme turvatekniikkaa on uudistettu vastaamaan alan viimeisimpiä
vaatimuksia ja määräyksiä. Sekä komentosillalla että konevalvomossa on
valvontapaneelit, jotka jatkuvasti antavat tietoa siitä, mitä autokannella,
konehuoneessa ja muissa laivan tiloissa tapahtuu. Tulipalon nopeaa
paikallistamista varten on hyteissä, käytävillä, ravintoloissa, keittiössä
ja autokansilla paloilmaisimet, jotka on kytketty jatkuvan tarkkailun alaisiin
valvontapaneeleihin.
Turvallisuudestasi huolehditaan taukoamatta. Turvallisuuden varmistamiseksi
täydennämme teknistä valvontaa ns. kaksoiskontrollilla. Koulutetut vahdit
kiertävät laivalla säännöllisesti tarkistaakseen, että kaikki on kunnossa.
Voit luottaa täysin laivan turvavalvontaan.
Kaikki tarkastetaan perusteellisesti
Laivan turvavarustus tarkistetaan päivittäin. Merenkulkuviranomaiset
katsastavat laivan ja tarkastavat turvarutiinit vähintään kerran vuodessa.
Ennen jokaista satamasta lähtöä laivan päällystö käy läpi
tarkistuslistan varmistaakseen, että laiva on merikelpoinen. Muun muassa
tarkistetaan, että kaikki luukut, portit ja rampit on kunnollisesti suljettu ja
että kaikki navigointilaitteet toimivat.
Matkan aikana turvallisuutta valvotaan teknisten laitteiden ja vahtien
säännöllisten tarkistuskierrosten avulla.
Myös moottoriajoneuvojen lastaus autokannelle on tarkoin kontrolloitua.
Rekkojen, linja-autojen ja henkilöautojen painon on jakauduttava tasaisesti.
Kontit ja lastilavat kiinnitetään tarvittaessa huolellisesti kettingein.
Autokantta valvotaan koko ajan tv-kameroin, joiden monitorit sijaitsevat
komentosillalla ja konehuoneessa.
Oleskelu autokannella matkan aikana on turvallisuussyistä kielletty.
Turvallisuusorganisaatio
Turvallisuusorganisaatio
merellä
Aluksen päällikkö on päävastuussa laivan turvallisuudesta; jokaisella
miehistöön kuuluvalla on oma hyvin harjoiteltu tehtävänsä hätätilanteiden
varalle. Miehistö on jaettu eri ryhmiin: johtoryhmään, palo-, evakuointi-,
pelastusvene-, sairaanhoito-, järjestys-, tiedotus-, "mies yli
laidan"-, vuoto-, ja helikopteriryhmiin. Säännöllisesti pidettäviin turvaharjoituksiin osallistuminen on
pakollista, ja jokainen osallistuminen kirjataan.
Merenkulkuhallitus myönsi Viking Linelle v. 1993 ensimmäisenä varustamona
Itämeren liikenteessä IMO:n turvallisuussertifikaatin. IMO eli International
Maritime Organization on YK:n alainen maailmanlaajuinen
meriturvallisuusjärjestö, jonka kaikkia sääntöjä Viking Line noudattaa.
Turvallisuusorganisaatio maissa
Myös maaorganisaatio on valmis toimintaan kriisitilanteissa. Erilaiset
vastuuryhmät maissa avustavat aluksia, jotta matkustajista ja miehistöstä
kyetään huolehtimaan. Hätätilanteessa hälytys välittyy maaorganisaatiolle, joka
kokoontuu mahdollisimman pian toimittaakseen alukselle apua ja tukea.
Maaorganisaatio suorittaa tehtävänsä laaditun kriisivalmiussuunnitelman
mukaisesti.
Saat lisätietoa järkyttävän tai traumaattisen tapahtuman aiheuttamista
reaktioista esitteestä »,
jonka Suomen Punainen Risti on laatinut yhteistyössä Viking Linen kanssa.
Huomioimme vallitsevat sääolosuhteet
Säätila ja tuulet vaikuttavat jossain määrin laivan kulkuun. Alusten
vakaajat minimoivat keinuntaa. Sinun ja kanssamatkustajiesi turvallisuutta
ajatellen valitsemme reitin ja nopeuden kulloistenkin sääolosuhteiden mukaan.
Laivan ollessa merellä ovat luotsi- ja lastiportit aina lukitut. Autokannen
venttiilit on varustettu ns. myrskyluukuin. Aluksen turvallisuus on aina
tärkeämpi kuin aikataulussa pysyminen, ja siksi voimakas tuuli voi aiheuttaa
myöhästymisiä.
Tulipalon sattuessa
Tulipalon mahdollisimman aikaista havaitsemista varten on jokaisella aluksella
palonvalvontajärjestelmä. Kaikilla laivoilla on oma palokunta, ja säännölliset
tarkastuskierrokset kattavat koko laivan. Palopostit on sijoitettu strategisesti eri puolille
laivaa. Lisäksi mm. konehuoneessa, keittiössä ja autokannella on kiinteät sammutusjärjestelmät.
Käytössä on edellisten lisäksi myös tehokas siirrettävä sammutusvälineistö, joka saadaan nopeasti
paikalle.
Kullakin laivalla on 6-10 erikoiskoulutettua savusukeltajaa yhtäaikaa työssä. Mikäli tulipalo
syttyy, on laivan sammutusryhmä paikalla muutamassa minuutissa.
Evakuointirutiineja harjoitellaan
Matkustajien mahdollista evakuointitarvetta varten on jokaisella kannella
omat hyvin harjoitellut toimintaohjeet. Kannet on jaettu eri osastoihin, joilla
on oma erikoiskoulutettu evakuointiryhmänsä auttamassa matkustajia
kokoontumisasemilla.
Hälytystilanteessa henkilökunta tarkistaa kaikki hytit varmistuakseen
siitä, että kaikki matkustajat ovat poistuneet. Jokaisen hytin ovessa on
evakuointiohjeet.
Kokoontumisasemalle johtava reitti, ts. käytävät ja muut tilat, on
varustettu vihreillä, valaistuilla kylteillä. Käytävien lattiatasoon on
kiinnitetty itsevalaisevat teipit tai hätävalolistat. Kaikista tiloista on
kaksi uloskäyntiä kokoontumisasemalle. Hissin käyttö hätätilanteessa on
kielletty!
Hälytys (7 lyhyttä + 1 pitkä) kuuluu kovaäänisten avulla laivan kaikissa
tiloissa.
Miehistö harjoittelee säännöllisesti evakuointitoimenpiteitä.
Pelastusliivejä on riittävästi
Laivalla on aina enemmän pelastusliivejä kuin suurin sallittu
matkustajamäärä edellyttäisi. Sinun ei siis tarvitse pelätä, etteikö
niitä riittäisi jokaiselle.
Pelastusliivit täyttävät kaikki merenkulku-viranomaisten asettamat
vaatimukset. Pelastusliivejä säilytetään kokoontumisasemien välittömässä
läheisyydessä ja liivejä on myös lapsille. Miehistö jakaa liivit
kokoontumisasemalla.
Pelastusveneet ja –lautat
Mahdollisessa evakuointitilanteessa mahtuvat kaikki matkustajat ja koko
miehistö laivan pelastusveneisiin ja -lauttoihin.
Pelastusveneet täytetään kokoontumisasemalla ja lasketaan mereen nosturin
avulla. Henkilökunta ohjaa pelastusveneitä. Pelastuslautat asennetaan
valmiuskuntoon joko laivalla, jolloin myös pelastettavat siirtyvät suoraan
lautalle, joka lasketaan mereen nosturilla tai vaihtoehtoisesti lautta lasketaan
tyhjänä mereen, ja matkustajat siirtyvät sinne ns. liukurataa tai putkea
pitkin.
Pelastuslautoissa on kaikki tarpeelliset varusteet: vettä, melat, valaistus,
hätäraketteja, ensiapuvälineet ym.
Vakavimmissa sairastapauksissa ota yhteys laivan informaatioon
Viking Linen
laivoilla on aina koulutettu sairaanhoitaja. Reitillä Maarianhamina-Kapellskär
mahdolliset onnettomuudet ja sairaustapaukset hoitaa asiaan pätevöitynyt
henkilökunta. Laivan sairashuoneessa on
erikoisvarusteet akuuttien sairastapausten varalta. Tarvittaessa järjestämme
välittömästi kuljetuksen ensimmäisestä tulosatamasta lähimpään
sairaalaan.
Akuuteissa sairastapauksissa ota yhteys laivan informaatioon, joka kutsuu
paikalle sairaanhoitajan.
|