Balti Jaama Turg Tallinnassa

Appiukkoni puhui aina Tallinnan roipetorista, ja kyseli, olenko käynyt siellä…

En, roipetori kuulosti korviini kammottavalta. Mutta sitten kerran kävin, hieman vahingossa ja kuin ohimennen. Vanha Balti Jaama turg oli kiinnostava paikka, kuin reliikki neuvostoajalta. Ja melkein parhaimmalla paikalla, suoraan rautatieaseman vieressä. Torialue suljettiin kuitenkin aika nopeasti ensimmäisen käyntini jälkeen ja avattiin remontoituna ihan äskettäin.

Nyt Balti Jaama Turgista on tullut upea, moderni ja raikas paikka. Tuotteet mitä torilla myydään, ovat kuitenkin suurilta osin samoja. Ruokapuolelta löytyy niin vihanneksia kuin hedelmiä – paljon parempaan hintaan kuin Suomessa, kukkia upeassa loistossaan, leipomoita ja monta pientä kahvilaa, juustopuoteja ja tietysti isot hallit niin lihalle kuin kalallekin. Erityistä plussaa hienoista yleisistä vessoista.

Yläkertaan on kerätty kalusteet ja vaatteet ja kaikki pikku ”roinat”… Yhdellä puolella löytyy ns. antiikit, eli kaikkea vanhoista vaatteista ja lasimaljakoista propagandajulisteisiin ja muovinukkeihin. Toiselle puolelle on sijoitettu uudet tuotteet, virolaisten suunnittelijoiden pikkupuoteja ja melko räikeänä kontrastina, vaatteita, joiden laatu jättää hieman toivomisen varaa.

Kuvaaja hurahtaa vanhaan venäläiseen kelloon, minä ihastun vintage-putiikkiin ja olisin voinut penkoa siellä henkareita tuntikaupalla. Sitruunankeltainen kesämekko oli todella hieno, toki hieman liian läpinäkyvä ja iso.



Mutta kuitenkin, kaikki vanhanajan nostalgia on poissa. Balti Jaama Turg hohtaa uutuuttaan ja upeuttaan. Olen iloinen, että ehdin nähdä vielä sitä vanhaa, koska nyt osaan myös a) arvostaa uutta toria paremmin ja b) pystyn vertaamaan. Lohduttaudun että Tallinnassa on vieläkin monta aluetta, joihin uuden ajan hammas ei ole vielä purrut.

Kuvat: Tuukka Ervasti